Biografia
Jore Marjaranta


 

Lyhyesti

Jore Marjaranta nousi kuuluisuuteen 1990-luvun alussa Leningrad Cowboysin jäsenenä. Hänen muita yhtyeitään ovat olleet muun muassa Albert Järvinen Band, Guitar Slingers ja The Clap.

Keväällä 2000 valovoimaisen soolouransa startanneen Jore Marjarannan ura valovoimaisena ja menestyneenä sooloartistina on ollut upea. Tehokkaat melodiat, omintakeinen ääni ja loistavat livekeikat ovatkin elementtejä, joista Jore Marjaranta artistina parhaiten tunnetaan.

 

Joren menestys sooloartistina

Keväällä 2000 valovoimaisen soolouransa startannut Jore on jatkanut omannäköisen musiikin tekemistä. Sooloartistiksi siirtymisen myötä Jore on tehnyt useita suomenkielisiä pop/rockhittejä ja vastaanotto keikoilla on hurmioitunutta. Tehokkaat melodiat, omintakeinen ääni ja loistavat livekeikat ovatkin elementtejä, joista Jore Marjaranta artistina parhaiten tunnetaan.

Jore Marjaranta käveli tähtiin päin toukokuussa 2000 julkaistulla esikoisalbumillaan "Eteenpäin". Albumilta julkaistiin singlet "Kävelet tähtiin päin", "Levoton", "Aamuun valkeaan", "Pidä kii" ja "Ei kukaan ole täydellinen". Tunnetuin albumilta irrotettu sinkku on kuitenkin "Pahat Pojat" -elokuvasta tuttu "Haaveet kaatuu". Elokuvan näki yli 600 000 katsojaa ja leffan soundtrack myi platinaa, huikeat 35 000 kappaletta.

Lokakuussa 2001 julkaistun toisen soololevyn "Aikaa palaa" myötä Jore löi itsensä lopullisesti läpi suomalaisten sydämiin: Levyltä julkaistut singlet "Miten pelko lähtee" (elokuvasta "Minä ja Morrison") ja "Maailma jatkaa kulkuaan" olivat vuoden 2002 soitetuimpia radiohittejä.

Jore Marjarannalla on mittava ura myös yhtyeiden solistina: hän on niittänyt kotimaassa ja ulkomailla mainetta Leningrad Cowboys, Guitar Slingers ja Albert Järvinen Band –yhtyeissä. Suurimpia kokemuksia näiden yhtyeiden solistina ovat mm. legendaariset esiintymiset Leningrad Cowboysien solistina Helsingin Senaatintorilla Puna-armeijan kuoron kanssa 1993 ja maailmanlaajuisesti televisioidussa Music Awards Gaalassa Radio City Music Hallissa New Yorkissa 1994. Noina vuosina Leningrad Cowboys ehtikin kiertää esiintymässä yli 30 maassa. Jore Marjaranta nähtiin myös näyttelijänä Aki Kaurismäen elokuvassa "Leningrad Cowboys Meet Moses".

Hyvästit Guitar Slingerseille Jore Marjaranta sanoi 1999 lopulla yhtyeen viimeisellä kiertueella ja kokoelma-albumilla. Joren ensimmäisen Clap -yhtyeen levyn ilmestymisestä ja Tavastian keikasta on tullut kuluneeksi jo yli 20 vuotta.