Pori

Kulttuurikulma oli taydellinen keikkapaikka 🙂 tyylikäs lava, sopiva duolle. Keikka alkoi klo 21.00. Yleisöllä on mukavat pöydät, missä istua ja nauttia juomiaan. 2 melkein tunnin settiä ja valikoima lauluja 13 vuoden soolouraltani. Kiitos kaikille paikalla olleille ja talon henkilökunnalle, Tomi & tarjoilijat 🙂

Jore

Joogaa ja musiikkia

Hei,

saatinhan nämä sivut vihdoinkin auki. Vielä menee tovi, että opin käyttämään systeemiä ja tekemään päivityksiä useammin kuin pari kertaa vuodessa 🙂

Muutin takaisin Suomeen elokuussa ja olen pikkuhiljaa palaillut keikoille ja samalla vahvistanut jooga-ohjaajan osaamistani. Ohjaan joogaa 3 kertaa viikossa ja täytyy sanoa että nautin siitä suunnattomasti. On myös ollut mukavaa käydä muiden tunneilla pitkin pääkaupunkiseutua ja oppia niistä lisää ja bonuksena olen tutustunut uusiin, saman henkisiin ihmisiin.

Teen keväällä muutamia keikkoja ja samalla kerään materiaalia uutta levyä ajatellen. Toivottavasti omat laulunkirjoittajan hanatkin aukeavat keväisen auringon paisteen innoittamana.

Leppoisaa keväänjatkoa

 

Jore

Keikkatietoja

 

Jore mukana “Mainio Juha Vainio” musiikkiesityksessä vielä kahdesti tänä vuonna.

24.11. sunnuntaina, Forssan Työväentalo klo 15.00

4.12. keskiviikon aamulähtö Turusta M/S Viking Amorella. Esiintyminen päivällä klo 11.00.